Politiikan viidakkokirja Pohdintaa yhteiskunnasta ja asiaa tavan ihmisen elämästä

Kunnan ja alueen elinvoimaa ei voi mitata lähikaupan toimipaikkaverkolla

  • Asiat voi nähdä myös toisin. Kausiväestökartta (Adamiak, Czesław, Pitkänen, Kati & Lehtonen, Olli (2016).
    Asiat voi nähdä myös toisin. Kausiväestökartta (Adamiak, Czesław, Pitkänen, Kati & Lehtonen, Olli (2016).
  • Harvaan asutun maaseudun ihmiset ovat jo nykyisellään tottuneet hakemaan palvelunsa kauempaa (km).  (Lähde: Tilastokeskus 2012)
    Harvaan asutun maaseudun ihmiset ovat jo nykyisellään tottuneet hakemaan palvelunsa kauempaa (km). (Lähde: Tilastokeskus 2012)

Maakunta- ja sote-uudistuksen myötä on tulevaisuuden kunta määritelty alueensa elinvoiman ja ihmisten hyvinvoinnin edistäjäksi. Elinvoimaiselle kunnalle haetaan mittareita. Kalevassa (23.10.16) toimittaja Liisa Laine aivan oikeutetusti otsikoi: ”Vaikeasti määriteltävä elinvoima”. Helsingin Sanomissa (23.10.16) taas esitetään kuntakartta, jossa 61 kuntaa on pienten lähikauppojen varassa.

HS:n jutussa haastateltu maakuntauudistuksen muutosjohtaja Pauli Harju puhuu Sale-kunnista. Tällä hän tarkoittaa sitä, että kunnan asukkaiden yksityiset palvelut ovat jääneet ketjujen pienimmän yksikön varaan. Se kuvaa hänen mielestään kunnan elinvoimaa ja kehittämismahdollisuuksia. Toivon, että tällaiset Sale- sutkautukset kuolisivat jo ennen kuin niistä tulee tulevaisuuden historiaa. Kunnan toimintaedellytyksiä tai alueen elinvoimaa ei voi mitata lähikaupan toimipaikkaverkolla.

Miksikö ei? Kauppa reagoi toisaalta väestön määrään, mutta myös ihmisten kulutustottumuksiin. Kasvava väestömäärä ei välttämättä kasvatakaan kaupan toimipaikkojen määrää. Suurten kaupunkiseutujen kehyskuntien väestö kasvaakin suhteellisesti nopeammin kuin päivittäistavarakauppojen määrä. Moni kaupunginläheisen maaseudun kuntaan muuttanut tekee elintarvikeostoksensa muualta kuin kotikunnastaan. Harvaan asutun maaseudun kunnissa asuvat sen sijaan tekevät päivittäistavaraostoksensa asuinkunnastaan, mikä tukee kaupan toimipaikkaverkkoa. Päivittäistavarakaupan verkko ei muutu niin voimakkaasti kunnissa joiden työpaikkaomavaraisuus on suuri, vaikka kunta olisi väkimäärältään pienikin. Tällaisia ovat monet harvaan asutun maaseudun kunnat. Lisäksi haja-asutusalueilla etenkin kesäasutuksen määrä ja sen lisääntyminen parantavat kaupan toimintaedellytyksiä.

Kaupan rakenne muuttuu jatkuvasti myös muista syistä. Postimyynti on jo pitkään ollut yksi maaseudun kauppapalveluista ja 2010-luvulla se on muuttunut nettikaupaksi. Nopeiden internetyhteyksien lisääntyessä myös sähköinen kauppa on lisääntynyt erityisesti erikoistavarakaupassa ja vaatteissa. Tämä on avannut mahdollisuuksia myös maaseudulla sijaitseville, pääosin netin kautta myyvien liikkeiden syntymiseen.  Verkkokaupan kautta tehdyt elintarvikehankinnat ovat toistaiseksi olleet vähäisempiä.

HS:n samassa jutussa todetaan: ”edessä on ennennäkemätön mylläys, kun sosiaali- ja terveydenhuollon jättiuudistus sekä maakuntauudistus siirtävät palveluita ja rahoitusta yhä enemmän maakunnalle.” Lehdessä arvioidaan, että tällöin elinvoimaisuuden todellinen tilanne avautuu päättäjille uudella tavalla.

On muistettava, että kun puhumme kunnasta, puhumme hallinnollisesta yksiköstä, jolla on oma budjettinsa ja päätöksentekojärjestelmänsä. Samalla kunta, varsinkin pienkunta, on kuntalaistensa yhteisö. Kunta järjestää alueellaan lakisääteisiä ja valitsemiaan palveluita. Kunnan elinvoimaa mitataan monenlaisilla mittareilla. Yleensä mittareina käytetään väestö-, työllisyys- ja talousmittareita, joilla kuvataan yksittäisten kuntien elinvoimaa.

Väitän, että kuntien vertaaminen toisiinsa perinteisillä elinvoimamittareilla ei aina kerro kaikkea alueen elinvoimaa ja potentiaalia. Se joka määrittelee mittarit, käyttää myös valtaa. Siksi ei ole aivan yhdentekevää, mitä asioita käytetään elinvoiman mittareina ja miten elinvoima määritellään. Vaikka en itsekään pysty sopivia mittareita tässä määrittelemään niin kokemuksesta tiedän sen, että alueen elinvoima ja ihmisten kehittämisinnokkuus ovat muutakin kuin hallinnollisen kunnan elinvoima tai perinteisillä mittareilla osoitettu kehityskulku. Kun kuntakoko on suurentunut, kuntapohjaiset luokitukset soveltuvat yhä heikommin alueiden erojen tunnistamiseen.

Ihmisillä on tarve vaikuttaa omaa elinympäristöään koskeviin ratkaisuihin. Kunta on ollut tähän hyvä alusta. Sote- ja maakuntauudistuksen myötä ihmisten perustarve vaikuttaa ei muutu. On aivan luonnollista, että juuri sen lähiterveysaseman neuvolapalveluiden saatavuus kiinnostaa ”Mallikkaan” perhettä. Kuntaa pidetään hyvänä elinvoiman kehittäjänä siksi, että kunnan päättäjiä ja kuntalaisia kiinnostaa se, miten oma alue kehittyy. Koetaan, että ainakin me täällä välitämme siitä, millainen oma elinympäristömme on. Kyse on meille kaikille tutusta läheisyysperiaatteesta, jonka mukaan julkisen vallan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmisiä.

Koska alueet erilaistuvat tulee myös poliittisessa päätöksenteossa tunnistaa erilaistuminen ja hyväksyä ettei sama malli toimi kaikkialla. Myös tulevien maakuntien palvelujen tuotannossa tulee huomioida eri alueiden toimintaympäristön reunaehdot ja realiteetit. Uudistuksen lähtökohtana ei saa olla palvelujen etääntyminen, työpaikkojen menetykset ja näivettymisen kierre. On ennakkoluulottomasti kehitettävä hajautettuja palvelumalleja, digitalisaatiota ja liikkuvia palveluja. Palvelujen saavutettavuutta voidaan turvata, vaikka HS:n jutussa esiin nostetulla lähikaupan ja julkisten palveluiden yhteistyöllä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat