Sote- ja maakuntauudistuksella arvaamattomat vaikutukset tukipalveluihin
Viekö maakunta kunnilta myös siivoojat ja keittäjät?
Kuntien rooli tulevaisuudessa tulee muuttumaan maakuntauudistuksen myötä. Kunnissa pohditaan parhaillaan käytännön toiminnan organisoimista kuten sitä, miten kunnat huolehtivat jatkossa omien tukipalvelujensa kuten tietohallinnon, talous- ja palkkahallinnon tai vaikkapa siivous- ja ruokahuollon järjestämisestä ja tuottamisesta.
Tällä hetkellä talous- ja palkkahallinnon sekä tietohallinnon palvelut monille kunnille, kuntayhtymille ja sairaanhoitopiireille tuottaa oma sidosyksikkö. Hankintaa ei tarvitse kilpailuttaa, koska se tehdään hankintayksikön sidosyksiköltä (in-house periaate). Siivous- ja ruokahuollon palvelut moni kunta puolestaan tuottaa omassa organisaatiossaan ja sisällyttää palvelut tilojen vuokraan tai myy ne sidosyksikölle, kuten vaikka vanhusten kotipalveluateriat. Mikäli maakuntauudistus menee eteenpäin, niin jatkossa maakunta ei ole kuntaomisteinen. Maakunta (sote) ei voi ostaa tukipalveluita kuntaomisteiselta toimijalta ilman kilpailutusta ns. in-house periaatteella. Maakunnan tukipalvelut ja kunnan tukipalvelut eriytyvät.
Lakiluonnoksen mukaan henkilöstö siirtyy pakottavalla lainsäädännöllä
Nyt lausunnolla olevassa voimaanpanolaissa (14§ henkilöstön asema) ehdotetaan, että henkilö siirtyy maakunnan palvelulaitoksen tai maakunnan yhtiön palvelukseen, jos vähintään puolet työtehtävistä on kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä. Jos lakia tulkitsee juristin silmin, on kyseessä pakottava lainsäädäntö.
Voimaanpanolakiluonnoksen 20§:ssä toimitilojen osalta taas esitetään, että ne jäävät kunnan omistukseen, mutta siirtyvät maakunnan hallintaan. Maakunta sitoutuu vuokraamaan tilat 31.12.2021 saakka. Lain mukaan vuokran tulisi kattaa kunnalle toimitilasta aiheutuvat kohtuulliset pääomakustannukset ja tilojen ylläpitokustannukset. Tällaisessa tilanteessa kun vuokraaja ei olekaan kuntaomisteinen toimija, toimitilojen yhtiöittämisvelvoite laukeaa hyvin suurella todennäköisyydellä. Tämä tarkoittaa siis suomeksi sote-kiinteistöjen vuokraamisen yhtiöittämistä. Kun nyt näyttää siltä, että uudistus edellyttää toimintojen yhtiöittämistä, tulee kunnilla olla riittävä aika varautua tähän.
Pykälän 20§ mukaan kunta tai siis sen yhtiö voisi sisällyttää vuokraan palkkakulut, jotka koskevat siivousta, laitehuoltoa ja kiinteistön hoitoa. Kuntaomisteinen yhtiö voisi ostaa nämä palvelut kunnalta in-house periaatteella. Lisäksi yhtiömuodossa toimiessaan on selvää, että vuokratason tulee kattaa kustannukset.
Lienee kuitenkin perusteltua kysyä, millä henkilökunnalla kunta tai kunnan yhtiö ylläpidon suorittaa, jos pykälä 14§ mukaan henkilökunta olisi siirrettävä maakunnan palvelulaitoksen tai maakunnan yhtiön palvelukseen? Vai onko tarkoituskin muodostaa maakunnallisia siivouksen, ruokahuollon ja kiinteistöhuollon tukipalveluyksköitä, jotka ko. tehtävän hoitavat? Maakuntalain 119§:n kolmannen momentin perusteluista tällaisen käsitykseen voi tulla. 119 §:ssä säädetään yhtiöittämisvelvollisuutta koskevista poikkeuksista. Maakunta voisi myydä tukipalveluita maakuntakonserniin kuuluvalle tytäryhteisölle ilman, että maakunnan katsottaisiin toimivan markkinoilla. Tukipalveluja olisivat mm. siivous ja kiinteistönhuolto.
14§ mukainen esitys lienee kirjoitettu sairaanhoitopiirien tarpeesta johtuen. Se sijaan kuntien näkökulmasta kyseistä pakottavaa henkilökunnan siirtymistä kiinteistönhuollon, siivouksen ja ruokahuollon osalta ei tulisi missään tapauksessa säätää. Henkilöstön siirtyminen näiden palvelujen osalta tulisi tarkastella tapauskohtaisesti niin, että tehokkaat toimintakäytänteet voidaan jatkossakin turvata kunnissa.
Tässäpä esimerkki, joka ehkä avaa tilannetta erityisesti pienillä ja harvaan asutuilla paikkakunnilla. Otetaan esimerkkikunta, jonka koulukeskuksen keittiössä tuotetaan kaikki kunnan ja soten ateriat. Maakunta ei voi jatkossa ostaa näitä aterioita kunnalta suoraan vaan sen tulee kilpailuttaa palvelu (ellei se sitten osta niitä maakunnalliselta ateriapalveluyhtiöltä). Lisäksi, jotta kunta voi toimia markkinoilla, sen tulisi yhtiöittää ruokapalvelut. Jos taas yhtiö haluaa säilyttää suhteessa kuntaan in-house aseman, niin se ei hankintalakiluonnoksen mukaan myydä markkinoille eli maakunnalle tai yksityiselle toimijalle kuin 5% toiminnasta ja enintään 500 000 euron edestä tai jos markkinoita ei ole niin 10%. Pahimmassa tapauksessa pienissä kunnissa syntyy kaksi tarjoajaa, joista toinen tekee ateriat maakunnalle ja toinen kunnalle. Vielä absurdimman tilanteesta tekee se, että jos sote-palvelut kunnassa tuottaakin yksityinen toimija, niin se saa ilman kilpailuttamista ostaa kunnalta ateriapalveluja (tosin samoissa rajoissa). Yksi vaihtoehto tietysti olisi kuntien ja maakuntien yhteiset ruokahuollon palveluyhtiöt, mutta onko tämä tavoiteltavaa.
Hankintalain kokonaisuudistus on Suomessa edelleen kesken. Kuntien ja kuntayhtymien tai niiden omistamien osakeyhtiöiden toimintaa ei tule kansallisesti rajoittaa enempää kuin EU-lainsäädäntö välttämättä edellyttää. Hankintalakiluonnosta tulisikin muuttaa ennen hyväksyntää niin, että kunnallinen yhtiö voisi myydä 20%:a tuotannostaan markkinoille. Direktiivissäkään ei ole euromääräistä rajaa, joten sekin tulisi poistaa. Tämä helpottaisi ainakin osaltaan tulevia järjestelyjä. Vähintä mitä voi tehdä on korottaa rajaa siellä, missä markkinoita ei ole.
Toki nyt joku kysyy, että eikö ruokapalvelut ole juuri sellainen palvelu joka tulisi yksityistää ja sekä maakunta että kunta kilpailuttaisivat ateriapalvelut. Monet kunnat ovat kuitenkin halunneet pitää ateriapalvelun omana toimintana, koska se nähdään strategiseksi palveluksi mm. kuntalaisten terveyden edistämisen ja lähiruuan hyödyntämisen näkökulmasta. Lisäksi varsinkin pienissä kunnissa on paljon ns. moniosaajia, jotka tekevät sekä siivouksen että ruokahuollon tehtäviä. Näin toiminta on voitu järjestää tehokkaasti. Samoin on myös palkka- ja taloushallinnon osalta.
Valtakunnallisten palvelukeskuksen käyttövelvoite rajoittaa kuntien ja maakunnan järkevää ja tehokasta yhteistoimintaa alueilla
Maakuntalain 125§:ssä säädetään käyttövelvoitteesta, jonka mukaan talous- ja palkkahallinnon palvelut tulee ostaa valtakunnallisesta tukipalveluyhtiöstä. Pohjois-Pohjanmaalla on väläytelty kuntien ja maakunnan yhteistä talous- ja palkkahallinnon yhtiötä, jolta sekä kunnat että maakunta sekä sen yhtiöt voisivat ostaa in-house periaatteella palveluita. Mikäli lakiluonnos etenee esitetyssä muodossa, niin kyseinen järjestely ei olisi mahdollinen. Maakunnan on ostettava nämä palvelut valtakunnalliselta yhtiöltä. Lakia tulisi korjata niin, että sallittaisiin myös maakunnalliset kuntien ja maakunnan yhteisomisteiset yhtiöt.
Oman mielenkiintoisen vivahteensa asiaan tuo 124§, jossa säädetään valtakunnallisista palvelukeskuksista. Pykälän 3 momentin mukaan asiakkaana voisivat olla maakuntien lisäksi vain maakuntakonsernin tytäryhteisöt, maakunnan palvelulaitokset ja valtion viranomaiset siltä osin kuin nämä eivät toimi kilpailutilanteessa markkinoilla. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että maakunnallisten palvelulaitosten yhtiöt, jotka toimivat kilpailutilanteessa markkinoilla, eivät käyttäisikään valtakunnallisen palvelukeskuksen tukipalveluita.
Voimaanpanolain 18 § todetaan, että ”jos kuntayhtymä on perussopimuksensa mukaan huolehtinut muistakin kuin maakunnalle siirtyvistä tehtävistä, jäsenkuntien on järjesteltävä toiminta näiden tehtävien osalta uudelleen vuoden 2018 loppuun mennessä.” Aikaa suunnitella tulevaa tukipalvelujen organisointia on siis noin vuosi. Ihan aiheellisesti kunnissa on noussut keskusteluun tukipalvelujen tuottavan henkilökunnan asema ja paikalliset työpaikat uudistuksessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja tukipalveluiden työpaikat ja palvelut ovat merkittävä elinvoimatekijä pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa. Sitä ne ovat myös kaupungeille ja erityisesti niille keskuksille, joihin on keskitetty erikoissairaanhoitoa ja tukipalveluita. Jatkossa palvelut rahoittaa valtio ja päätökset palvelurakenteesta tekee maakunta. Päätöksenteon etääntyessä, herää reuna-alueilla aito huoli palvelujen ja työpaikkojen puolesta.
Myös työterveyshuollon organisointia on tarkasteltava osana kokonaisuutta
Työterveyshuollon yhtiöittämistä koskevan siirtymäaikaa jatkettiin vuoden 2019 alkuun. Pienessä kunnassa sairaanhoidollinen työterveyshuolto on olennainen osa terveysaseman paikallista toimintaa. Miten tulevat mahdolliset työterveyshuollon yhtiöt, maakunnan palvelulaitoksen yhtiöt tai yritykset, jotka tuottavat sote-palveluita nivotaan yhteen erityisesti pienten ja harvaan asuttujen kuntien terveysasemien palveluntuotannon näkökulmasta? Miten turvataan pienten terveysasemien toiminta, joissa työterveyshuollon kokonaisuus on olennainen osa koko terveydenhuollon palvelua? Pahimmassa tapauksessa tuleva uudistus voi pilkkoa palvelun tuotannon niin, että terveysasemien taloudellisesti tehokas toiminta vaarantuu ja osa terveysasemista joudutaan sulkemaan tämän vuoksi. Lisäksi harvaan asutuilla alueilla yritykset voisivat jäädä ilman paikallisia työterveyshuollon palveluita, mikäli kunnallinen yhtiö ei saisi juurikaan tarjota palvelua markkinoille.
Tämän kirjoituksen tavoitteena ei ole lytätä koko sote-uudistusta, vaan nostaa esille niitä asioita, joita käytännön pakosta joudumme paikallisella tasolla ratkaisemaan.
Kiitos, on vielä onneksi yksi ihminen joka haluaa selvittää missä mennään.
Ilmoita asiaton viesti
Näitä arvaamattomuuksia tulee vielä lisää. Rehulan kannattaisi ottaa puolen vuoden aikalisä.
Ilmoita asiaton viesti