Vaatimus koko Suomen asuttuna pitämisestä on harha

Kaupungin ja maaseudun ristiriitaulottuvuus on ollut Suomessa yksi politiikan käyttövoima. C21-kaupunkien kokoontuminen saikin aikaan myrskyn vesilasissa. Itse kunnanjohtajana ja entisenä Turun kaupunginvaltuutettuna ymmärrän todella hyvin kaupunginjohtajien tavoitteen, joka on kehittää omaa kaupunkiaan. Johtajat ovat oikeassa siinä, että Suomessa tarvitaan ohjelmallista kaupunkipolitiikkaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaupunkipolitiikka ei ole kaupungistumispolitiikkaa.

Suomessa tarvitaan ehdottomasti niin uutta maaseutupolitikkaa kuin ohjelmallista kaupunkipolitiikkaa. Näille politiikan aloille on tyypillistä poikkisektoraalisuus, jolloin ne tuppaavat jäämään niin sanottujen perinteisten sektoripolitiikkojen jalkoihin. Erilaisten päätösten kokonaisvaikutukset jäävät arvioimatta herkästi. Maaseutupolitiikan ja kaupunkipolitiikan lähtökohtana onkin enemmän ihmis- ja yhteisölähtöinen politiikka kuin instituuttioista ja organisaatioista voimaa ammentavat näkökulmat.

Tuntuu siltä, että maaseutu- ja kaupunkipolitiikka kehittyvät puolueiden ulottumattomissa ja vetovastuu on perinteisen politiikan ulkopuolisilla tahoilla. Maaseutupolitiikka onkin Suomessa käytännöllisesti katsottuna ollut virkamiestyötä, jossa hallinto, kehittämistyö, tutkimus ja politiikka sekoittuvat toisiinsa.

Kaupunginjohtajat viittaavat lausunnossaan kuitenkin myös aluepoliittiseen keskusteluun. ”Tasapainoisen aluekehityksen kannalta puolestaan on olennaista, että meillä on elinvoimaisia maakuntien keskuskaupunkeja.” Tämä on selvää. Keskuskaupunkien kehittyminen ei saa kuitenkaan tapahtua sellaisilla aluepoliittisilla toimilla, jotka keskittävät työtä ja palveluja tarpeettomasti maakunnista maakuntakeskuksiin.

Suomalaisten asenteissa on historian valossa ollut selkeä peruslinja, kun on puhuttu koko maan asuttuna pitämisestä. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi 20.5.2016 , että valtaosa suomalaisista pitäisi koko maan asuttuna. ”HS:n gallupin mukaan 65 prosenttia suomalaisista säilyttäisi maakunnatkin elinvoimaisina, vaikka siitä syntyisi kustannuksia veronmaksajille. Vain 28 prosenttia vastustaa ajatusta.”

Riku Rantala kirjoitti 14.10.2017 Helsingin Sanomissa:  ”Suomalaisista on hieno ajatus, että pidettäisiin koko Suomi asuttuna – todellisuudessa toimimme juuri päinvastoin”.

Rantala kuvaa kirjoituksessaan tilaisuutta, jossa ”Ekonomisti luki madonluvut siitä, miten Suomi tyhjentyy isoihin kaupunkeihin nopeammin kuin on oletettu. Muualle ei enää rakenneta. Ei kannata. ”

Rantala kysyy: ”Pitäisikö pian kysyä muiltakin kuin suomalaisilta, kiinnostaisiko toimiva perusinfra maailman vakaimmassa valtiossa?” Kyllä pitäisi ja on kysytty. Investoijia Suomeen löytyy myös maamme rajojen ulkopuolelta, onneksi. Sen sijaan sietää kysyä, miksi rahoittajilla ja osalla päättäjistä loppuu tulevaisuuden usko maaseudusta puhuttaessa.

Maaseudun pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on jatkuvasti pula osaavasta työvoimasta. Työvoiman liikkuvuus ja osaavan työvoiman saatavuus sekä investoinneille saatava rahoitus ovat olennainen kysymys myös maaseudulla sijaitsevien yritysten kasvun ja tulevaisuuden kannalta. On selvää, että ilman osaavaa työvoimaa alueen resurssit jäävät hyödyntämättä.

Vaatimus koko Suomen asuttuna pitämisestä on kuitenkin harha. Jo termiin ”pitäminen” liittyy maaseudun alisteinen asema toiminnan kohteena olemisesta. Suomen kilpailukyky edellyttää maaseudun voimavarojen hyödyntämistä. Siihen hommaan tarvitaan myös ihmisiä. Kyse ei ole keinotekoisesta toiminnasta vaan siitä, että tuottava toiminta tarvitsee taakseen toimeliaita ihmisiä niin maaseudulla kuin kaupungeissa.

Yhtä absurdi ajatus kuin koko maan asuttuna pitäminen, on ajatus siitä, että maaseudun asuinpaikakseen valinneiden tulisi selvitä ilman yhteiskunnan palveluita.  Sen sijaan kaupungin valinneilta tällaista ei edellytetä. Kaikkea toimintaa ei maaseudullakaan voida korvata aktiivisella kansalaisyhteiskunnallisella toiminnalla. Esimerkiksi viranomais- ja turvallisuuspalveluja.

Ehdotankin, että unohdetaan pinnallinen keskustelu ”koko maan asuttuna pitämisestä” ja keskitytään vaikuttavaan kaupunki- ja maaseutupolitiikkaan. Perinteistä aluepolitiikkaankin tarvitaan toki niin Helsingissä kuin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Tästä muistutti viimeksi Paavo Lipponen Helsingin Sanomissa 12.9.2017.

 

Lue lisää:

Monipaikka asuminen on ollut megatrendi Suomessa jo pitkään.

Pitkäjänteinen ja johdonmukainen alueellistaminen vaatii päätöksiä hallitukselta

 

 

TyttiMtt
Kuhmo

Olen kaupunginjohtaja, kahden lapsen vanhempi ja aktiivinen keskustelija. Vapaa-ajalla viihdyn metsässä ja harrastan liikuntaa. Työni ohella toimin myös Harvaan asutun maaseudun asiantuntijaverkoston ja Metsähallituksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueellisen neuvottelukunnan puheenjohtajana. Tätä blogia kirjoitan yksityishenkilönä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu