*

Politiikan viidakkokirja Pohdintaa yhteiskunnasta ja asiaa tavan ihmisen elämästä

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 40 min 42 s sitten

Väitöskirja: 500 000 ihmistä muutti Portugaliin – vaikutus työmarkkinoihin negatiivinen

1 tunti 11 min ago

Voimakkaalla maahanmuutolla voi olla merkittäviä vaikutuksia työmarkkinoihin – ja ainakin 1970-luvun Portugalissa ne olivat negatiivisia, esittää taloustieteen tohtorikoulutettava Erik Mäkelä (VTM, KTM) pian tarkastettavassa väitöskirjassaan.

HSL tiedotti Länsimetron koeajosta: ”Matkantekoon kannattaa varata enemmän aikaa”

3 tuntia 20 min ago

Varautukaa, metromatkustajat.

Helsingin seudun liikenne HSL tiedotti tiistaina, että nykyisen metron ja Länsimetron täyden laajuuden koeajot käynnistyvät jälleen ylihuomenna torstaina. Edellinen testi viime viikolla johti metroliikenteen häiriöihin myös nykyisellä metro-osuudella.

– Eri syistä aiheutuvat liikennemuutokset ovat aina mahdollisia, jonka vuoksi matkantekoon kannattaa varata hiukan normaalia enemmän aikaa, tiedotteessa todetaan torstain varalle.

Helsingissä tehtiin 498 aborttia 15–24-vuotiaille – Nyt halutaan ilmaista ehkäisyä

3 tuntia 43 min ago
Helsingissä kaavaillaan nuorten maksuttoman ehkäisyn nykyistä huomattavampaa laajentamista. Tällä halutaan vähentää entisestään nuorten raskauden keskeytyksiä eli abortteja ja sukupuolitauteja.    Vuonna 2016 Helsingissä tehtiin 15–24-vuotiaille yhteensä 498 aborttia ja saman ikäisillä tavattiin 1037 klamydiatartuntaa. Nykyisin nuorille on Helsingissä tarjottu ehkäisyn aloittaminen ja jaettu vuosittain noin 45 000 kondomia, joiden yhteishinta on ollut kaupungille 4 951 euroa vuodessa.  

St1-pomo tylytti liikemiesten sähköautoja juhlaseminaarissa: ”Ostakaa mieluummin tavallinen 20 000 euron auto”

3 tuntia 52 min ago

Energia- ja polttoaineyhtiö St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen jatkaa räväkkiä ilmastokannanottojaan.

Kauppalehti kertoo Anttosen kuuluttaneen maanantaina Helsingissä järjestetyssä Suomen Liikemiesyhdistyksen juhlaseminaarissa sellaisten ilmastoratkaisujen perään, jotka ovat maailman köyhimpien ihmisten saavutettavissa.

Demariaktiivikin hämmästyi vihreiden paperista: ”Tällainen maahanmuuttopolitiikan löysentäminen on täysin mahdotonta”

6 tuntia 24 min ago

Uusimaalainen SDP:n piirivaikuttaja Lassi Jääskeläinen ihmettelee vihreiden julkistamia turvapaikkalinjauksia, jotka aiemmin ovat saaneet kritiikkiä muun muassa Uusi vaihtoehto -hallitusryhmältä.

THL varoittaa 6000 suomalaista tietovuodosta: ”Tarkkailkaa pankkitietojanne”

7 tuntia 17 min ago

Noin 6000 ihmisen luottamuksellisia tietoja on vuotanut verkkoon Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL), laitos tiedotti tiistaina pahoitellen virhettään. Asiasta kertoo muun muassa Tivi.

Turkki ja Irak aloittivat yhteiset sotaharjoitukset Kurdistanin rajalla

7 tuntia 49 min ago

Turkin ja Irakin armeijat aloittavat yhteisharjoitukset autonomisen Kurdistanin alueen kansanäänestyksen vuoksi, Turkin armeija on tiedottanut. Sotaharjoitus järjestetään Turkissa lähellä kurdialueen rajaa, minne Turkki on jo aiemmin sijoittanut asejoukkojaan.

Pohjois-Korean uhittelu synkkä asia talviolympiakisoille

8 tuntia 11 min ago

Pohjois-Korean ja Yhdysvallat ovat viime päivinä uhitelleet toisilleen kovin sanoin. Kummankaan ei uskota suunnittelevan sotatoimia tosissaan, mutta synkimmissä arvioissa spekuloidaan, että tilanne voisi vahingossa muuttua totaaliseksi sodaksi.

Jos Pohjois-Korea joutuisi sotaan Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean kanssa, häviäisi se varmasti. Ennen tappiotaan Pohjois-Korea saisi aiheutettua Etelä-Koreassa kuitenkin mittavaa tuhoa.

Uusi ennuste: Suomen talouskasvu jatkuu vahvana ensi vuonna – ”Pärjätään hetki”

9 tuntia 34 min ago
Suomen tänä vuonna selvästi ennakoitua vauhdikkaampi talouskasvu jatkuu myös ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus. Laitoksen tuoreen ennusteen mukaan talous kasvaa tänä vuonna 3,0 prosenttia ja ensi vuonna 2,6 prosenttia.   Kasvun nopeutuminen perustuu pitkälti kustannuskilpailukyvyn parantumiseen ja maailmantalouden vetoapuun. Pidemmällä aikavälillä Suomen menestys vaatii kuitenkin tutkimuksen ja tuotekehityksen investointien lisäämistä, sanoo ennustepäällikkö Janne Huovari.  

Tutkija kahlasi Hommaforumin ja MV-lehden ja kumosi käsityksen: ”Ei pidä paikkaansa etteivät välitä tiedosta”

9 tuntia 49 min ago
Populismi ei yritä kiistää faktoja, vaan se tukeutuu ”vasta-asiantuntijuuksiin”, katsoo väitöstutkija Tuukka Ylä-Anttila. Hänen populismin käyttöä Suomen politiikassa vuosina 2007–2016 käsittelevä väitöstutkimus on tarkastettavana Helsingin yliopistolla.  

Uudet työttömyysluvut julki: Työttömyysprosentti nyt 7,5

10 tuntia 10 min ago
Suomessa työttömyysaste oli elokuussa 7,5 prosenttia, kertoo Tilastokeskus ja sen työvoimatutkimuksen mukaan työttömänä oli 202 000 suomalaista. Vuosi sitten työttömyysaste oli 7,2 prosenttia. Työllisiä on kuitenkin nyt 7 000 enemmän ja työvoiman ulkopuolella 5 000 suomalaista vähemmän kuin vuosi sitten.   Työ- ja elinkeinoministeriön TE-toimistosta keräämien tietojen mukaan elokuun lopussa oli 288 700 työtöntä työnhakijaa, mikä 53 800 vähemmän kuin vuosi sitten.  

Turkki uhkaa jo aseilla – Suomalaisarvio radiossa: ”Jos kärjistyy, kurdeilla oikeus omiin johtopäätöksiin”

10 tuntia 33 min ago
Pohjois-Irakissa Kurdistanin maanantaisessa itsenäistymisäänestyksessä kävi äänestämässä 72,16 prosenttia äänioikeutetuista, kertoo Suomen kurdiliiton sihteeri Welat Nehri Ylen Ykkösaamun haastattelussa.    Virallisia tuloksia ei ole vielä julkistettu.  

Kreikkalaisille pankeille lähti kirje – EKP käynnistämässä stressitestit

11 tuntia 25 min ago
Euroopan keskuspankki EKP saattaa käynnistää stressitestit Kreikan pankeissa jo helmikuussa, kertovat uutistoimistot Bloomberg ja Reuters.   Kreikan keskuspankin nimettömänä pysyttelevä lähde kertoo Bloombergille, että pankkeja on pyydetty lähettämään tietonsa helmikuun loppuun mennessä.  

Pohjois-Korean ulkoministeri jylisi Trumpin twiitistä: Yhdysvallat on julistanut sodan

11 tuntia 53 min ago
Pohjois-Korean ulkoministeri syyttää Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia sodan julistamisesta viitaten tämän twiittiin viikonloppuna. Valkoinen talo puolestaan pitää väitettä absurdina, kertoo BBC.   Presidentti Trump lähetti sunnuntaina ulkoministeri Ri Yong-hon YK-puheen jälkeen twiitin, jossa Trump varoitti, että mikäli Ri toistaa ”pikku rakettimiehen”, eli Kim Jong unin ajatuksia, ”he eivät ole täällä enää pitkään”.  

Ruotsissa palaa moskeija – Poliisi tutkii tuhopolttona

12 tuntia 28 min ago
Ruotsissa Örebrossa on käynnissä moskeijan tulipalo. Osa rakennuksesta on romahtanut ja palomiehet pyrkivät toistaiseksi estämään palon leviämisen. Asiasta kertovat muun muassa Aftonbladet ja Expressen.   Poliisi ja pelastusviranomaiset saivat hälytyksen palosta kello kolmen jälkeen yöllä Suomen aikaa ja lehtitietojen mukaan paloautoja oli paikalla yhä puoli seitsemältä Suomen aikaa.

Jokereiden superjunnu Eeli Tolvanen säväyttää, jo kaksi hattutemppua KHL:ssä

19 tuntia 30 min ago

Jokereiden 18-vuotias hyökkääjä Eeli Tolvanen teki maanantaina toisen kypärätemppunsa jääkiekon KHL:ssä, kun Jokerit voitti Vitjaz Podolskin 5-2. Jokerit nousi voittoon 0-2 -tappioasemasta.

- Eka erä oli aika surkea meiltä. Päästettiin kaveri 2-0 -johtoon ja siitä tuli takaa-ajajan rooli. Sen jälkeen puhuttiin erätauolla kopissa, että pitää ruveta muuttamaan peli. Pelattiin aika hyvin toisessa erässä ja pyörittiin kaksi erää vastustajan hyökkäysalueella. Saatiin paljon paikkoja ja kolmannessa erässä tarvittavat loput maalit, Tolvanen summasi.

HIFK teki tappiokierteessä fiksun liikkeen

25.9.2017 22:37

Jääkiekon Liigassa kautensa surkeasti aloittanut HIFK tiedotti maanantaina, että nykyinen urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas siirtyy HIFK:n organisaatiossa muihin tehtäviin ja seura hakee hänen tilalleen uutta GM:ää.

- Olen itse tehnyt puolitoista vuotta sitten aloitteen seuran hallitukselle urheilutoiminnan organisoimiseksi uudelleen. Tämä on minulle kymmenes kausi tässä tehtävässä ja on aika siirtyä eteenpäin, Nybondas sanoi seuran tiedotteessa.

Seuran taustalla tapahtuu paljon muita asioita, joista IFK tiedottaa tarkemmin tämän kauden aikana.

Turkin Erdogan varoitti Irakin kurdeja: Armeijamme on rajalla valmiina

25.9.2017 20:15

Irakin Kurdistanin kansanäänestys aiheuttaa huolta ja uhkauksia naapurivaltioissa sekä Irakin keskushallinnossa.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan varoitti maanantaina jopa aseellisesta toiminnasta Pohjois-Irakin kurdeja, jotka ovat maanantaina äänestäneet kurdialueen itsenäistymisestä. Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä on kyse autonomisen Irakin Kurdistanin jatkosta osana Irakia tai itsenäisenä valtiona.

Pohjois-Korea: USA julisti sodan – voimme ampua koneet alas

25.9.2017 18:59

Pohjois-Korean ulkoministeri on syyttänyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia sodan julistamisesta.

Ulkoministeri Ri Yong-ho on kertonut kansainväliselle medialle, että Pohjois-Korea katsoo olevansa nyt oikeutettu ampumaan alas Yhdysvaltain hävittäjät – myös silloin kun ne eivät ole Pohjois-Korean ilmatilassa. Ri Yong-hon mukaan maailman ”tulee selvästi muistaa”, että sodan julisti ensin USA, BBC kertoo.

Kansanedustajan jakama kuva kertoo Saksan jakautumisesta: ”Länsisaksalainen saari”

25.9.2017 18:15

Mikäli Saksan uusi hallitus muotoutuu niin sanotun Jamaika-koalition pohjalta, tulee se olemaan ennen kaikkea läntisen Saksan hallitus. Tämä käy ilmi saksalaislehti Der Spiegelin vertailusta, jossa mahdollisia hallituskoalitioita on tarkkailtu sen mukaan, missä vaalipiireissä niillä on takanaan absoluuttinen enemmistö eli yli puolet äänistä.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat