*

Politiikan viidakkokirja Pohdintaa yhteiskunnasta ja asiaa tavan ihmisen elämästä

Kotimaa

Suvi Lindénin touhut ovat keskisormea työttömille

Kokoomuksen entinen kansanedustaja ja ministeri Suvi Lindén on ajautunut keskelle tapahtumia, joiden ympärillä on niin syvä usva ja hämärä, ettei läpi näe. Hän on ollut Ugandan Kampalassa ”avaamassa ovia” liikemiehen kanssa, joka on löytynyt hotellihuoneestaan kuolleena.

Vuoden 2011 vaaleissa eduskunnasta pudonnut ja myös Oulun valtuustosta vetäytynyt Lindén on ollut Kampalan tapahtumista vaitonainen. Miten hän liittyi liikemiehen Patria-kuvioon vai liittyikö mitenkään, on yhä auki.

On tärkeämpiä asioita kuin politiikka

Rakas isosiskoni Milla nukkui pois sairauden uuvuttamana. Suru ja kaipaus ovat nyt läheisiäni. Sain antaa siskolleni tämän maailman hyvästit. Kertoa kaiken, mikä olisi voinut kertomatta jäädä. Olen siitä kiitollinen. Milla on päässyt Taivaan kotiin, jossa ei ole enää kärsimystä.

Rukoilen Millan perheen puolesta ja kiitän siitä, että hän oli kanssamme. Näen Millan lapsissa siskoni hymyn ja iloiset silmät. Kuulen huumorintajun ja tunnen saman lämmön, joka valloitti ihmisiä. 

Liittokierros ja yliopistokriisi

Uusi Suomi on tänään tehnyt uutisen yliopistoneuvotteluissa parhaillaan puurtavien Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassisen bloggauksesta, jossa toimitusjohtaja ilmaisee pettymystään yliopistoväkeä edustavia neuvottelujärjestöjä ja liittoj

Sote ja konsulttidemokratia

Tietokirjailijat Hanna Kuusela ja Matti Ylönen julkaisivat muutama vuosi sitten kirjan ”Konsulttidemokratia – kuinka valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton”. Kirja löytyy omasta kirjahyllystäni liikkeenjohtoa ja johtamisoppeja käsittelevien kirjojen keskeltä. Tutustuin itse ensi kertaa konsultoinnin maailmaan 1990-luvun alkupuolella, kun kiersin Yhdysvaltoja ja Japania SRI Internationalin ”senior advisorin” kanssa kokoamassa markkina-arviota kehitteillä olleelle uudelle lääkkeelle.

Rehtiin kilpaan

Professori Kari Hokkanen on viisas mies.

Syyskuussa Suomenmaassa julkaistussa kolumnissaan (Alkiolaisen allianssin aika? ) Hokkanen ehdotti, että Keskustan ympärille olisi pyrittävä muodostamaan alkiolainen allianssi. Olen kannattanut ja kannatan tätä ajatusta.

Saksalaiset näyttävät pitkää nenää suomalaisille yrityksille

Länsisuomessa on kaksi työpaikkaa, joissa menee lujaa. Turun telakka ja Uudenkaupungin autotehdas. Niitä molempia yhdistää saksalaisuus. Toisen omistajat ovat saksalaisia, toisen päämies on saksalainen.

Meillä on pitkään kehuttu sitä, kuinka Saksan talousihme on joustavien työmarkkinoiden seurausta. Varmaan sitäkin on, mutta Meyer Turun ja Uudenkaupungin Mercedes -tuotannon menestykset osoittavat, että Suomen heikon menestyksen taustalla on paljon muutakin kuin jäykät työmarkkinat.

Sipilä on aika veijari

 Keskustalla näyttää nyt olevan kiire Iltalypsylle. Perhevapaanuudistuksen estäminen ei riittänyt, vaan nyt jo haaveillaan EU-rahoista omille veräjille.  Lueskelin huvittuneena ja hiukan tuumailtuani pikkaisen kauhistuneena Pääministeri Sipilän ajatuksista Brexitin jättämän rahaukon paikkaamisesta EU:n budjetissa. EU:n menoja pitäisi leikata, mutta aluetukiin ja maatalouteen tulisi saada lisää rahaa.

Miten puhdasoppisuudella tehdään hallaa ympäristölle - Case Helsingin valtuusto

Ilmastonmuutos jyllää ja vaatii meitä tekemään kunnianhimoisiakin ratkaisuja, jotta se saadaan pysäytettyä. Vuosisatoja fossiilisiin polttoaineisiin nojanneen energiajärjestelmämme aika alkaa olla ohitse. Meidän on tehtävä ratkaisuja, joilla kuljemme energiantuotannossa kohti ilmastoneutraaliutta. Sen tulee olla energiapolitiikkamme vahva prioriteetti. 

Kansanedustajaruletista sanktioita

Kokoomusvaikuttajien joukkopaosta sote-firmoihin vaaditaan selvitystä – "Tiedettäisiin, että kaikilla olisi puhtaat jauhot pussissa" (Yle 14.2.2018) on selvä eturistiriitatapaus, johon on olemassa triviaali ratkaisu:

Kesken kauden eronneiden edustajien paikat on syytä jättää täyttämättä. Näin puolue pitää huolen siitä, että ero ei tapahdu liian lämpimissä tunnelmissa.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, jonka virsi on joskus lyhyestä kaunis.

Perhevapaauudistus olisi ollut leikkaus äitien vapaaseen

Perhevapaauudistus karahti kiville. Perheiden valinnanvapauden kannalta se on hyvä asia. Esitetty malli ei nimittäin ollut hyvä, ja tosiasiallisesti se olisi ollut vain leikkaus äitien vapaaseen. Kannatan tasa-arvoisempaa perhevapaamallia, mutta en siten, että ansioihin sidotulla vapaalla voi olla kotona lapsen kanssa reilun vuoden vain niissä perheissä, joissa molemmat voivat jättäytyä pois töistä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä